27.7.2014

Amalik Bay

Viivyimme Amalikissa vähän toista viikkoa. Lähdimme joka aamu retkelle, joka toinen päivä kalaan ja joka päivä katsomaan karhuja. 

Kalaa tulee lahdelta entiseen tapaan eli erinomaisen hyvin, mutta karhujen määrä on nyt huomattavasti pienempi kuin aikaisemmilla käynneillämme. 

Kun heräsimme ensimmäisenä aamuna lahdella vuonna 2010, rannoilla oli yhteensä 20 karhua kaivamassa simpukoita. Nyt rannalle ilmestyi alaveden aikaan säännöllisesti vain kaksi karhuperhettä, joista toisessa oli kaksi ja toisessa kolme pentua. Ja nekin näyttivät käyttävän rantakaistaletta lähinnä leikkikenttänä ja uimarantana. 

Jostain syystä simpukat, joita karhut käyttävät ravinnokseen, ovat kadonneet lahdelta lähes kokonaan. Merenpohja on valkoisenaan kuolleita simpukoita, ja jos ei ole syötävää, ei ole karhujakaan. 

Puistonvartijat kertoivat, että lahdelta on otettu näytteitä sekä vedestä että maaperästä, ja niiden avulla pyritään selvittämään, miksi simpukat ovat kuolleet. Ehkä saamme jossain vaiheessa tietää, onko syynä ollut ilmastonmuutos, saasteet vai mahdollisesti jokin luonnollisempi syy kuten simpukoihin iskenyt sairaus. 

Vaikka simpukoita ei enää ollutkaan, näimme aina silloin tällöin rannoilla satunnaisen karhun taivaltamassa todennäköisimmin kohti läheistä lohijokea. Mutta suurinta iloa meille tuottivat alueella pysyvämmin majailevat karhuperheet, joiden ravinto koostui ilmeisesti lähinnä kasveista ja marjoista. 

Varsinkin emo kolmine pentuineen viihdytti meitä päivästä toiseen. Saatoimme seurata karhujen puuhia suoraan veneeltä, jolloin läsnäolomme ei häirinnyt niitä. 

Pentueessa oli kaksi tummaa ja yksi vaaleampi pentu, ja tummat karhunpojat olivat todellisia vintiöitä. Vaalean pennun seuratessa kuuliaisesti emoa, nämä kaksi ajoivat toisiaan takaa pitkin rantoja, painivat hiekassa ja nousivat aina välillä takajaloilleen tönien ja tuuppien toisiaan pelkästä elämisen riemusta. 

Eräänä päivänä seurasimme emon ja pentujen vaellusta lahden pohjukkaa pitkin hiekkarannalta toiselle. Ennakoimme karhujen saapumisen läheiselle hiekkakannakselle niin hyvin, että ehdimme ajaa jollalla lähelle rantaa, minne jäimme ankkuriin odottamaan. Karhut ilmestyivätkin jonkin ajan kuluttua kannaksen takaa, mutta hävisivät sitten odottamatta näkyvistä.

Odottelimme aikamme ja meloimme sitten lähemmäs paikkaa, jossa olimme nähneet karhut viimeksi. Istuimme hiljaa ja kuuntelimme: jostain kuului putoilevan soran ja katkelevien oksien ääntä. Hetken kuluttua karhut laskeutuivatkin lähellä olevaa pensaikkoista rinnettä alas ja tulivat rannalle leikkimään. Illan ilkeä vastavalo vaikeutti kuvaamista jollasta käsin, mutta onneksi muistikuvien kerääminen oli sitäkin helpompaa.

Karhujen temmellystä seuratessamme näimme yllätykseksemme vastakkaisella saarella kaksi värikästä telttaa ja niiden edustalla ihmisiä, jotka myös näyttivät seuraavan karhuperheen puuhia. Kuulimme myöhemmin, että kyseessä on ryhmä arkeologeja, jotka ovat tutkimassa tuhansia vuosia vanhaa hautapaikkaa. Sekä heidän leirinsä että kaivauspaikka on ymmärrettävästä syystä ympäröity sähköaidalla. Varmasti monessakin mielessä ikimuistoinen työtehtävä! 

25.7.2014

Amalik Bay 

Kävimme vaihteeksi kalassa. Ensimmäisenä koukkuun tarttui turska, jonka päätimme savustaa. Sitten tuli musta rock fish, joka päätyisi paistinpannuun. Sitten nousi lingcod, joka valitettavasti irtosi koukusta liian aikaisin. Seuraavina nousivat suuri simppu ja liian pieni kelp greenling, jotka päästimme sovinnolla takaisin mereen. Otimme vielä yhden rock fishin paistettavaksi ja totesimme, että päivän kalakiintiö oli nyt täynnä.

Löysimme nykyisen huippuhyvän kalapaikkamme jo vuonna 2007, jolloin olimme ensimmäistä kertaa Alaskassa. Paikka on korkean kallioseinämän edustalla Amalikin lahteen johtavan aukon varrella. Sieltä saa ennen kaikkea rock fishiä ja turskaa, emmekä ole vielä kertaakaan joutuneet palaamaan veneelle tyhjin käsin. 

Koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä merenpintaa liikuttanut muu kuin nousevan veden pyörteily, päätimme tällä kertaa moottoroida aukon poikki ja palata näin kiertotietä kotiin. 

Ylitettyämme aukon edessämme nousi kallioseinämä, joka oli kuin kopio omasta kalapaikastamme. Koska päivän saalis oli jo ongittu, Pekka pohti hetken, laskisiko siimansa veteen vai ei. Houkutus oli kuitenkin liian suuri, ja kun Riitta vielä totesi, että pakastimessa olisi kyllä tilaa muutamalle kalafileelle, asia oli sillä ratkaistu. Pekka laski siimansa veteen, mutta joutui nostamaan sen saman tien ylös. Neljästä koukusta kolmessa oli hyvän kokoinen rock fish! Olimme ilmeisesti löytäneet toisenkin huippuhyvän kalapaikan.

23.7.2014

Amalik Bay 

Tuulinen sää oli pitänyt meitä veneellä pari päivää, mutta heti kun merenpinta oli tasoittunut riittävästi, lähdimme kalaan. Ajaessamme valaanrantautumislahden ohi näytti ensin siltä, ettei lahdessa ollut enää valaanruhoa eikä näin ollen karhuakaan. 

Päästyämme lahtea suojaavan kallion ympäri totesimme, että valaan jäännökset olivat ilmeisesti vuoroveden ansiosta päätyneet rantaveteen. Ja sieltä löytyi myös karhu, jolla näytti olevan varsin epätavallisen värinen turkki: valkoista punaruskealla pohjalla. 

Menimme niin lähelle karhua kuin uskalsimme. Pidimme perämoottorin käynnissä, mikä haittasi kuvaamista, mutta helpotti henkisesti, kun tiesimme, että pääsisimme nopeasti pakoon, jos karhu päättäisi ryhtyä puolustamaan saalistaan. Karhun lähempi tarkastelu selvitti turkin kaksivärisyyden arvoituksen: se oli syömäpuuhissa saanut valaanrasvavoitelun. 

Seuraavana aamuna lähdimme pelkästään luontoretkelle, koska päivää aikaisemmin saamamme kaksi rock fishiä ja puolitoista kiloinen turska riittivät meille hyvin muutamaksi päiväksi. Ajelimme jollalla hiljalleen Amalikin saaristoa ristiinrastiin, kiikaroimme kotkia ja yritimme löytää rannoilta karhuja, mutta tällä kertaa olemattomin tuloksin. 

Jatkoimme Amalikista Geographicin puolelle, missä osuimme pieneen lahteen juuri, kun karhuemo kahden poikasensa kanssa tuli esiin rantapensaikosta. Lahti on erittäin matala, joten emme päässeet lähelle karhuja. Tämä oli ehkä hyväkin, sillä läsnäolomme näytti hieman huolestuttavan pieniä karhunpentuja. Karvanlähdöstä kärsivä emo sen sijaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.

Kävimme katsastamassa myös Geographicin pohjukassa olevan joen lohitilanteen. Kaikesta päätellen lohi ei ole vielä alkanut nousta jokeen, koska jokisuistossa ei näkynyt yhtään karhua kalassa. Paikalla oli sen sijaan kaksi puistonvartijaa (Katmai National Park and Preserve, www.nps.gov/katm), joiden yhtenä tehtävänä on käydä joka toinen päivä laskemassa karhujen lukumäärä. 

Kotimatkalla ohitimme jälleen valaanrantautumislahden, jossa vanha ystävämme oli raahannut vedestä rantakiville sen mitä valaasta oli enää jäljellä eli nahan. Karhu tasapainotteli erittäin epämukavassa asennossa rosoisilla ja liukkailla kivillä revellessään sitkeästä nahasta suuhun sopivia paloja. Kun lohi alkaa pian nousta läheiseen jokeen, saa tämäkin karhu onneksi hankittua ravintonsa huomattavasti vähemmällä energiankulutuksella!

20.7.2014

Seward - Amalik Bay

Matkamme Sewardista  Amalik Bayhin oli tyypillnen tämän kesän purjehduksellemme, jonka on tarkoitus pitkästä aikaan olla sekä aikatauluton että stressitön. Purjehdimme ensin Thumb Coveen, kahdeksisen merimailia, sieltä seuraavana päivänä Morning Coveen, 50 merimailia, ja hyvin nukutun yön jälkeen Tonsina Bayhin, 26 merimailia.  

Kuuntelimme Tonsinassa illan säätiedotuksen, joka lupasi seuraavaksi päiväksi vastaisia tuulia Shelikof Straitiin. Heräsimme ankkurilahdellamme kuitenkin täysin tuulettomaan ja aurinkoiseen aamuun ja päätimme lähteä katsastamaan, mikä tilanne on paikan päällä.  Ennusteet kun ovat täällä usein väärässä.

Purjehdimme aamiaisen jälkeen vajaat kaksikymmentä merimailia kohti Shelikof Straitia. Ensimmäisten kymmenen mailin matkalla tuuli oli lähes olematonta, mutta kun pääsimme Gore Pointin ohi, tuuli voimistui ja puhalsi hetken kuluttua runsaan kahdenkymmenen solmun voimalla suoraan keulasta. Meidän ei tarvinnut edes miettiä, mitä tehdä, vaan käänsimme keulan saman tien takaisin kohti Tonsinaa, jonne saavuimme sopivasti lounasaikaan. 

Illan säätiedotus lupasi seuraavaksikin päiväksi kovaa lounaan ja lännen välistä tuulta Shelikof Straitiin, ja näin ollen teimme varasuunnitelman. Jos emme pääsisi tuulen takia lännessä olevaan Amalik Bayhin, purjehtisimme tuulen mukana itään Prince William Soundiin. Tuulten jumala oli kuitenkin meille tällä erää suosiollinen. Saimme nauttia sekä ilta-auringon kultaamasta taivaasta että lähes tuulettomasta säästä ja ongelmattoman yönylipurjehduksen (moottoroinnin) jälkeen saavuimme Amalik Bayhin seuraavana iltapäivänä. 

Aamulla lähdimme jollaretkelle Geographic Harboriin. Tullessamme Amalik Baysta Geographiciin vievälle väylälle näimme pienessä lahdelmassa punaruskean uroskarhun. Mennessämme lähemmäs totesimme, että karhu oli syömässä valaan ruhoa, joka oli rantautunut lahteen. 

Jatkoimme matkaa kapeita suntteja pitkin kohti Geographicia auringon paahtaessa pilvettömältä taivaalta. Pysäytimme perämoottorin korkeiden kalliopaasien edessä kuvataksemme lahdella pesiviä tyynenmerenriskilöitä. Annoimme virran kuljettaa jollaa hiljalleen kallioita myötäillen ja nautimme Alaskalle harvinaisesta auringonlämmöstä.

Koska emme olleet vähään aikaan saaneet kalaa (Sewardin pienvenesatamassa!), jatkoimme matkaa vanhaan tuttuun ja luotettavaan rock fish -paikkaan (valitettavasti emme edelleenkään tiedä, mikä kalan nimi on suomeksi). Ennen kuin Riitta oli edes ehtinyt saada siimansa veteen, Pekka, jolla on siimassaan neljä erillistä koukkua, oli muutamassa sekunnissa saanut kolme mukavan kokoista mustaa rock fishiä. Eli tällä erää kalastus loppui siihen, mutta ehkä seuraavan kerran Riittakin ehtii kisaan mukaan.

Palatessamme veneelle poikkesimme lahdelman kautta, jossa olimme nähneet aikaisemmin aamulla uroskarhun ruokailemassa. Nyt paikalla oli toinen karhu, kullanruskea uros, joka oli päättänyt ottaa kesken ruokailun torkut ja vartioida samalla saalistaan.

11.7.2014

Seward

Riitta lähti pariksi viikoksi Portugaliin pakkauspuuhiin. Saimme Kathyn auton lainaksi lentokenttäkuljetusta varten, mutta matka keskeytyi valitettavasti jo vajaan 40 mailin päässä Sewardista tuulettajanremmin tukipyörän irrottua. Onni onnettomuudessa oli se, että saimme yhteyden Kathyyn ja Viciin, jotka riensivät apuun. Kathy ajoi Riitan pikavauhtia lentokentälle, ja Vic järjesti Pekan kanssa auton hinauksen takaisin Sewardiin.  

Sareman vajaa miehistö vietti ensimmäisen viikon läheisessä Thumb Coven ankkurilahdessa. Sää oli koko ajan mitä parhain, aurinkoista ja tyyntä, ja istumalaatikko sai tänä aikana uuden maalikerroksen ja kansi paikkamaalattiin. Lohta ei vielä tullut, vaikka paikalliset optimistit kovasti yrittivätkin. 

Pekka ja Latte palasivat hyvissä ajoin ennen Riitan paluuta Sewardiin seuraamaan Mount Marathon -vuoren juoksukilpailua ja itsenäisyyspäivän ilotulitusta, joita kumpaakin saattoi seurata mukavasti suoraan veneeltä. Loppu odotusaika kului sivukajuutan uutta patjaa ommellessa. 

Pekka lainasi taas Kathyn nyt korjattua autoa ja lähti hakemaan Riittaa Anchoragen lentokentältä. Matka keskeytyi kuitenkin jälleen kerran auton rikkoutumiseen (nyt meni jarrut), mutta onneksi tämä tapahtui ollessamme vielä Anchoragessa. Tällä kertaa soitimme paikalliset ystävämme Helenin ja Charlien apuun. Charlie järjesti auton hinauksen korjaamolle ja toimi kuskinamme, ja Helen selvitti, mistä saisimme vuokrattua auton mahdollisimman edullisesti. Niin se vain on että "Hädässä ystävät tunnetaan!".

Lohi on nyt todenteolla alkanut nousta jokiin. Jo viime viikolla King (Chinook, Tyee, Blackmouth) nousi Resurrectionin lahdelle, ja nyt Sewardin keskustan pikku joissa on sankoin joukoin Sockeye (Red) -lohia.  Hankkimamme kalastusluvat (huom. meillä on kummallakin omamme) eivät jostain syystä oikeuta King-lohen kalastukseen, mutta Silveriä (Coho), Chumia (Dog, Keta, Calico) ja Pinkiä (Humpy) sekä tietysti Sockeyeta saamme kalastaa vapaasti. Kaikki kynnelle kykenevät kalastusalukset ovat nyt pyynnissä, ja uistimen veto on huipussaan. Halibut (ruijanpallas) -saaliit olivat kauden alussa varsin vaatimattomia ja kalat pienikokoisia, mutta nyt näyttävät sekä saaliit että kalan koko kasvaneen. Sataman polttoaineasemalla oli viikonloppuna katkeamaton jono. Lähes veneessä kuin veneessä on 2 x 250 hv perämoottorit, joten tankkaustarpeen ymmärtää. 

Odotellessamme viestiä autokorjaamolta vietimme retkipäivän ja kävimme vuokra-autolla tutustumassa läheiseen Exit Glacierin jäätikköön, joka kutistuu ennätysvauhtia ilmaston lämpenemisen seurauksena.  Ajoimme myös  Sewardin molemmat tienpätkät, joista toinen seuraa noin viisi mailia lahden länsireunaa ja toinen seitsemisen mailia sen itäreunaa. Itäisen tien päässä on lähes autio telakka ja osavaltion vankila, läntinen tie päättyy leirintäalueeseen. 

Eilen saapui samaan laituriin puolalaisvene Lady Dana 44. Vietimme hauskan illan muistelemalla viime kesän seikkailujamme Koillisväylällä. Puolalaiset jatkavat täältä kohti Luoteisväylää, jonka purjehtiminen ei viime vuonna onnistunut väylän jäädyttyä umpeen normaalia aikaisemmin.  Me sen sijaan palaamme liiankin pitkäksi venähtäneen maissaolon jälkeen takaisin Katmain karhumaille!

13.6.2014

Kukak Bay - Thumb Cove

Nostimme ankkurin heti aamiaisen jälkeen ja lähdimme moottoroimaan kohti Kukak Bayn lahtea. Ilma oli kuin linnunmaitoa, ja Shelikof Straitin pinta tavallisuudesta poiketen kuin peili. Noin seitsemän tunnin leppoisan moottoroinnin jälkeen saavuimme Kukak Bayhin, missä lahtea reunustavat lumihuippuiset vuoret loistivat ilta-auringon valossa. 

Laskiessamme ankkuria näimme kullanruskean naaraskarhun, joka oli kahlaamassa läheiselle saarelle. Seurasimme karhun kulkua, kunnes se hävisi korkean kallioseinämän taakse. Jonkin ajan kuluttua karhu tuli näkyviin saaren toiselta puolelta, mistä se ui yläveden peittämän kannaksen poikki suuremmalle saarelle, jonka suojaan olimme ankkuroineet. Vajaan puolen tunnin kuluttua näkyviin ilmestyi upea punaruskea uroskarhu, jota läsnäolomme selvästikin häiritsi. Se eteni vitkastellen kohti rantaa, haisteli välillä ilmaa ja katseli veneemme suuntaan. Vietin voima voitti kuitenkin varovaisuuden, ja niin se lopulta kahlasi veteen ja lähti seuraamaan naaraan jälkiä meistä välittämättä. 

Viivyimme Kukak Bayssa vajaan viikon kunnostaen venettä, tehden jollaretkiä ja seuraten karhujen, merisaukkojen ja hylkeiden elämää. Pari päivää ennen lähtöämme nousi 40+ solmun tuuli, ja sen mukana tuli kunnon rankkasade, joka piti meidät visusti sisätiloissa. Tänä aikana saimme viestin, että Portugalin kotimme on myyty, ja Riitan on palattava Eurooppaan pariksi viikoksi.  

Sen sijaan, että olisimme menneet takaisin Amalik Bayhin, kuten olimme suunnitelleet, meidän olikin tuulen tyynnyttyä lähdettävä kohti Sewardia, josta on parhaat yhteydet Anchoragen lentokentälle. Nostimme ankkurin 8.6. ja purjehdittuamme läpi yön saavuimme Tonsina Bayhin seuraavana aamuna. Iltapäivällä lahteen ilmestyi toinenkin purjevene, mikä Alaskan oloissa merkitsee ruuhkaa. Kutsuimme "Tamaran" miehistön kahville ja saimme kuulla mielenkiintoisia tarinoita heidän purjehduksistaan sekä Labradorinmerellä että Etelänapamantereella. Ja kuten niin usein kun pitkänmatkanpurjehtijat tapaavat, totesimme että meillä on useampiakin yhteisiä tuttuja.

Aamulla 11.6. kuunneltuamme säätiedotuksen, joka lupasi jopa mahdollisia purjehduskelejä, nostimme ankkurin ja jatkoimme matkaamme kohti Sewardia. Jouduimme kuitenkin jälleen moottoroimaan suurimman osan matkasta, mutta tähän oli osin syynä se, että valitsimme salmien kautta ja saarien lomitse kulkevan sisäreitin, jonka varrella on huomattavasti enemmän nähtävää kuin ulkona merellä. 

Vähän puolen yön jälkeen pudotimme ankkurin Resurrection Bayn varrella olevaan Thumb Coveen, josta purjehduksemme alkoi vain noin kuukausi ja vajaat 600 merimailia sitten. Yöllä alkanut sade on kiusannut meitä nyt jo toista vuorokautta, eikä loppua näy. Toisaalta tällä tyypillisellä Alaskan säällä ei ole suurtakaan merkitystä, sillä jatkamme täältä huomenna noin kahdeksan mailin päässä olevaan Sewardiin hoitamaan käytännön asioita kuten ostamaan lentoliput Portugaliin ja takaisin. Pekka ja Latte jäävät Alaskaan odottelemaan Riitan paluuta.

Näillä näkymin pääsemme jatkamaan purjehdustamme heinäkuun alussa.

1.6.2014

Kodiak - Amalik Bay

Heräsimme Izhut Bayssä aurinkoiseen ja tyyneen aamuun. Poikkesimme lahdella olevan merileijonayhdyskunnan kautta matkallamme Kodiakin kaupunkiin. 

Päivän aikana tuuli nousi hieman, ja pääsimme hetken jopa purjehtimaan. Vajaan viiden tunnin kuluttua moottoroimme sisään Kodiakin kalasatamaan. Vaikka ystävämme satamamestari Marty Owen oli eläköitynyt pari viikkoa aikaisemmin, hän oli tavan mukaan laiturilla vastaanottamassa köysiämme. 

Kodiakin rapufestivaalit olivat juuri alkaneet, joten ohjelmaa riitti. Sosiaalinen elämä ja herkuttelu täytti koko viikkomme: söimme rapuja, simpukoita ja kalaa sekä Martyn ja Marionin luona että sataman festivaalialueella, otimme osaa saaren kulttuurielämään käymällä taidenäyttelyn avajaisissa ja teimme myös hienon vaellusretken saaren toisella puolella olevaan Anton Larsen Bayhin. Ennen lähtöämme kävimme vielä Kodiakin kaupungin kirjastossa täydentämässä vähäiseksi käynyttä kirjavalikoimaamme. Saimme ostettua 16 kirjaa, National Geographic -lehden ja kirjaston hienon kangaskassin yhteensä viidellä dollarilla! Epäilemme, että ystävillämme Marionilla ja Martylla oli osuutta asiaan. 

Teimme Martyn autolla viime hetken ostokset ja olimme jälleen valmiina lähtöön, tällä kertaa Shelikof Straitin yli Alaskan niemimaan puolelle. Suunnitelmamme oli seuraava: lähtö 27.5. viimeistään klo 10 aamulla, jolloin pääsisimme pahimman paikan eli Whale Passagen läpi nousevalla vedellä. Koska suurin osa kaupoista oli ollut kiinni sekä viikonlopun rapujuhlien että maanantaihin osuneen Memorial Dayn takia, pääsimme vasta lähtöpäivän aamuna ostamaan uutta patjaa sivukajuuttaan. Koska patjan maksu luottokortilla ei näyttänyt onnistuvan, meidän piti mennä nostamaan rahaa satamassa olevasta pankkiautomaatista, ja kun vielä sataman toimistossa laskettiin laskumme muutaman kerran väärin, aikaa olikin kulunut jo niin, että olimme runsaan tunnin aikataulustamme jäljessä. Vaikka etenimme tyynessä moottoroiden reipasta vauhtia, saavuimme Whale Passageen reilusti myöhässä. Yritimme tietysti päästä salmesta läpi, mutta kun nopeutemme lopulta putosi lukemiin 00, meidän ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin. 

Odottelimme virran kääntymistä noin mailin päässä aukolta viereisellä kalliorinteellä pesivien pikkukajavien puuhia seuraten ryhävalaiden puhistessa ympärillämme. Päätimme ajankuluksi kokeilla myös kalastusta, ja parissa minuutissa Pekka oli saanut yhden meille tuiki tuntemattoman kalan sekä kolme turskaa, joista kaksi pienintä päästimme takaisin mereen kasvamaan. Kala-aterian nautittuamme oli vielä hiukan liian aikaista lähteä jatkamaan matkaa, mutta kärsimättöminä purjehtijoina päätimme kuitenkin yrittää. Pääsimme Whale Passagen läpi lopulta ilman suurempia vaikeuksia, vaikka vastavirta olikin vielä 2-3 solmua. Pudotimme ankkurin klo 20.15 Dry Spruce Islandin kupeeseen paikkaan 57. 56,910 N, 153. 03,599 W.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme harmaaseen aamuun ja moottoroimme tyynessä merisaukkoja ja lunneja väistellen Shelikof Straitin yli Amalik Bayn tuttuun ankkuripaikkaan 58. 05,337 N, 154. 29,127 W. 

Karhujen puuttuminen lahdella oli meille melkoinen yllätys ja pettymys. Toistaiseksi olemme nähneet rannoilla vain kolme yksinäistä karhua. Toivomme, että selitys karhujen poissaoloon on se, ettemme ole koskaan olleet täällä näin aikaisin kesästä. Karhujen seuraamisen sijasta olemme kalastaneet entiseen tapaan. Suoraan veneestä saamme pohjaongella turskan muutamassa minuutissa, ja läheisen kallion kupeesta saimme black rock fishin ensimmäisellä nykäyksellä.

Siirrymme huomenna noin kuuden tunnin purjehduksen päässä olevaan Kukak Bayhin. Viivymme siellä ehkä noin viikon venettä kunnostaen, kalastellen ja Alaskan luonto ihaillen. Tarkoituksemme on palata sieltä Amalik Bayhin, jossa toivomme tällä välin karhujen määrän lisääntyneen.