Wednesday 6 August 2014

6.8.2014


Kodiak


Ylitettyämme Shelikof Straitin moottoroiden, kuten olimme arvelleetkin, pudotimme ankkurin ennen Whale Passagea Thomas Rockin takana olevaan lahteen, joka antoi erinomaisen suojan seuraaviksi päiviksi ennustetulta koillistuulelta. 


Ajoitimme lähdön seuraavan aamun yläveteen päästäksemme myötävirran mukana Whale Passagen läpi. Jostakin syystä herätyskellomme soi tasan tunnin myöhässä, ja kun katsoessamme ulos totesimme koko lahden olevan paksussa sumussa, oli helppo siirtää lähtö illan yläveteen. 


Ajoituksemme osui aivan nappiin ja tulimme Whale Passageen heti yläveden jälkeen myötävirrassa, jota saatoimme hyödyntää vielä Ouzinkin salmessakin. Tuuliennuste oli vastaista 15 solmua, mutta todellisuudessa tuulta ei ollut lainkaan. Moottoroimme Kodiakin satamaan puolilta öin ja saimme hyvän paikan sataman sisääntuloaukon vieressä olevan laiturin päästä. 


Satama oli tupatentäynnä lohiveneitä odottelemassa viranomaisilta lupaa jatkaa kalastusta (opening). Alaskassa kalastus on varsin tarkkaan kontrolloitua. Jokiin nousevien lohien määrää tarkkaillaan, ja kun riittävästi kaloja on mennyt kalatutkien ohi, kalastajat pääsevät taas töihin. Tällä pyritään varmistamaan se, että lohta riittää tulevillekin sukupolville. 


Marty toi aamulla meille tilaamansa keulakajuutan askelman, savulohta ja tietysti tuoretta salaattia Marionin puutarhasta. Kävimme illemmalla tapaamassa ystäviämme, tutustumassa heidän rinnesaunaprojektinsa etenemiseen ja jäimme tavan mukaan illalliselle.


Lainasimme heidän autoaan sunnuntaiksi ja saimme näin kätevästi hankittua loppukauden proviantit useamman mailin päässä sijaitsevasta Safewaystä. Maanantaina lähdimme Martyn ja Marionin Galley Gourmet -veneellä luontoretkelle. Maksavia asiakkaita oli vain kolme, joten mahduimme hyvin mukaan. Retki kesti normaalin kolmen tunnin sijasta 4,5 tuntia, ja kamerat raksuivat koko tämän ajan lounastaukoa lukuunottamatta. 


Näimme ja kuvasimme mm. stellerinmerileijonia, meriharakoita, harmaahylkeitä, virta-alleja, merisaukkoja jne. mutta päivän varsinaisena teemana oli papukaijanokkainen lunni. Riitta ei mielestään ollut koskaan onnistunut saamaan tyydyttävää kuvaa sarvilunnista, joka on huomattavasti arempi kuin serkkunsa töyhtölunni. Kiitos ammattivalokuvaaja Marionin (http://www.marionowenphotography.com) ohjeiden ja neuvojen, tämä asia tuli nyt korjattua!


Palattuamme veneelle löysimme käyntikortin istumalaatikon pöydältä. Pekka oli tavannut nuoret australialaiset seikkailijat, Jessin ja Chrisin, Sewardin marinassa odotellessaan Riittaa takaisin Portugalista. Koska emme nähneet heidän venettään satamassa, Pekka meni satamatoimistoon, jossa selvisi, että vene on Seldoviassa talvehtimassa. Miehistönjäsenet olivat kuitenkin mitä ilmeisimmin Kodiakissa. Illemmalla Riitta oli parhaillaan lukemassa Chrisin kirjoittamaa kirjaa 'THE 1000 HOUR DAY', kun he ilmestyivät veneellemme. Ja juteltavaa riitti tietysti pitkälle yöhön (www.yachtteleport.com).


Kunhan toinen perämoottorimme on saatu (toivottavasti!) korjattua ja repivä tuuli kääntynyt nykyisestä täysvastaisesta meille edullisemmaksi, olemme valmiit jatkamaan matkaa kohti Prince William Soundia.


Sunday 3 August 2014

29.7.2014


Geographic Harbor



Siirryimme Amalikista noin neljän mailin päähän Geographic Harborin puolelle ja ankkuroimme pieneen lahteen, jota reunustavat toiselta puolelta korkeat, pystysuorat kalliot, ja toisella puolella on pensaikkoinen niemi, jonka hiekkarannat tulevat näkyviin vain alavedellä. 


Viereisellä kallioseinämällä on valkopäämerikotkan pesä, jota olemme seuranneet mielenkiinnolla. Ensimmäinen kahdesta kotkanpojasta lähti edellispäivänä pesästä. Sen epäonnistunut ensilento päättyi vain hieman merenpinnan yläpuolella olevalle pikkuruiselle kallionkielekkeelle. Siinä se räpisteli aikansa ja putosi lopulta veteen. Poikanen souti siivillään maihin ja onnistui sieltä lentämään aukeammalle rantakaistaleelle. Toinen kotkanpoika harjoittelee onneksi lentämistä vielä turvallisesti pesän laidalla. 


Eilen olimme lounastamassa istumalaatikossa, kun näimme harmaanruskean uroskarhun viereisellä hiekkarannalla. Emme olisi kiinnittäneet siihen erityisempää huomiota ellei heti sen jäljessä olisi pensaikosta ilmestynyt toinen uros. Asetelma oli sen verran epätavallinen, että siirryimme keulaan seuraamaan tilanteen kehittymistä. 


Ensimmäinen karhu kahlasi veteen, ja kun jäljessä tullut punaruskea uros seurasi sen perässä, nappasimme kameran mukaan ja syöksyimme jollaan. Ehdimme muutamassa sekunnissa riittävän lähelle karhuja, jotta saatoimme kuvata niiden vesileikkiä. 


Ja millaista leikkiä se olikaan: kaksi mahtavaa urosta paini keskenään niin että vesi pärskyi. Kaikesta näki, että kysymyksessä oli tosiaan leikki eikä taistelu. Karhut kiipesivät välillä rannalle, mutta säntäsivät hetken kuluttua taas mereen jatkamaan karhunpainiaan. 


Lopulta kookkaampi punaruskea uros, joka näytti jostain syystä jäävän altavastaajaksi, väsyi leikkiin ja nousi maihin. Harmaa uros tuli myös ylös vedestä, ja pian karhut katosivat yhdessä pensaikkoon.


Pohdimme myöhemmin puistonvartijoiden kanssa, jotka osuivat myös paikalle seuraamaan karhujen vesipainia, miten on mahdollista, että kaksi aikuista urosta leikkii keskenään. Tulimme siihen tulokseen, että kysymyksessä on kaksi ehkä kolme-neljävuotiasta karhua samasta pentueesta, jotka pysyttelevät syystä tai toisesta edelleen yhdessä. Olipa asia miten tahansa, hauskaa karhuilla näytti ainakin olevan!


Kaikesta viime päivinä kokemastamme huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia, totesimme, että oli tullut aika sanoa hyvästit Katmain karhuille. 


Nostamme ankkurin aikaisin huomisaamuna ja lähdemme Amalikista laskevan veden mukana kohti Kodiakia. Aurinkoinen ja tuuleton sää näyttää jatkuvan, joten pelätyn Shelikof Straitin ylitys tapahtunee jälleen kerran moottoroiden. 

Saturday 2 August 2014

27.7.2014


Amalik Bay


Viivyimme Amalikissa vähän toista viikkoa. Lähdimme joka aamu retkelle, joka toinen päivä kalaan ja joka päivä katsomaan karhuja. 


Kalaa tulee lahdelta entiseen tapaan eli erinomaisen hyvin, mutta karhujen määrä on nyt huomattavasti pienempi kuin aikaisemmilla käynneillämme. 


Kun heräsimme ensimmäisenä aamuna lahdella vuonna 2010, rannoilla oli yhteensä 20 karhua kaivamassa simpukoita. Nyt rannalle ilmestyi alaveden aikaan säännöllisesti vain kaksi karhuperhettä, joista toisessa oli kaksi ja toisessa kolme pentua. Ja nekin näyttivät käyttävän rantakaistaletta lähinnä leikkikenttänä ja uimarantana. 


Jostain syystä simpukat, joita karhut käyttävät ravinnokseen, ovat kadonneet lahdelta lähes kokonaan. Merenpohja on valkoisenaan kuolleita simpukoita, ja jos ei ole syötävää, ei ole karhujakaan. 


Puistonvartijat kertoivat, että lahdelta on otettu näytteitä sekä vedestä että maaperästä, ja niiden avulla pyritään selvittämään, miksi simpukat ovat kuolleet. Ehkä saamme jossain vaiheessa tietää, onko syynä ollut ilmastonmuutos, saasteet vai mahdollisesti jokin luonnollisempi syy kuten simpukoihin iskenyt sairaus. 




Vaikka simpukoita ei enää ollutkaan, näimme aina silloin tällöin rannoilla satunnaisen karhun taivaltamassa todennäköisimmin kohti läheistä lohijokea. Mutta suurinta iloa meille tuottivat alueella pysyvämmin majailevat karhuperheet, joiden ravinto koostui ilmeisesti lähinnä kasveista ja marjoista. 


Varsinkin emo kolmine pentuineen viihdytti meitä päivästä toiseen. Saatoimme seurata karhujen puuhia suoraan veneeltä, jolloin läsnäolomme ei häirinnyt niitä. 


Pentueessa oli kaksi tummaa ja yksi vaaleampi pentu, ja tummat karhunpojat olivat todellisia vintiöitä. Vaalean pennun seuratessa kuuliaisesti emoa, nämä kaksi ajoivat toisiaan takaa pitkin rantoja, painivat hiekassa ja nousivat aina välillä takajaloilleen tönien ja tuuppien toisiaan pelkästä elämisen riemusta. 


Eräänä päivänä seurasimme emon ja pentujen vaellusta lahden pohjukkaa pitkin hiekkarannalta toiselle. Ennakoimme karhujen saapumisen läheiselle hiekkakannakselle niin hyvin, että ehdimme ajaa jollalla lähelle rantaa, minne jäimme ankkuriin odottamaan. Karhut ilmestyivätkin jonkin ajan kuluttua kannaksen takaa, mutta hävisivät sitten odottamatta näkyvistä.




Odottelimme aikamme ja meloimme sitten lähemmäs paikkaa, jossa olimme nähneet karhut viimeksi. Istuimme hiljaa ja kuuntelimme: jostain kuului putoilevan soran ja katkelevien oksien ääntä. Hetken kuluttua karhut laskeutuivatkin lähellä olevaa pensaikkoista rinnettä alas ja tulivat rannalle leikkimään. Illan ilkeä vastavalo vaikeutti kuvaamista jollasta käsin, mutta onneksi muistikuvien kerääminen oli sitäkin helpompaa.


Karhujen temmellystä seuratessamme näimme yllätykseksemme vastakkaisella saarella kaksi värikästä telttaa ja niiden edustalla ihmisiä, jotka myös näyttivät seuraavan karhuperheen puuhia. Kuulimme myöhemmin, että kyseessä on ryhmä arkeologeja, jotka ovat tutkimassa tuhansia vuosia vanhaa hautapaikkaa. Sekä heidän leirinsä että kaivauspaikka on ymmärrettävästä syystä ympäröity sähköaidalla. Varmasti monessakin mielessä ikimuistoinen työtehtävä! 

25.7.2014


Amalik Bay 



Kävimme vaihteeksi kalassa. Ensimmäisenä koukkuun tarttui turska, jonka päätimme savustaa. Sitten tuli musta rock fish, joka päätyisi paistinpannuun. Sitten nousi lingcod, joka valitettavasti irtosi koukusta liian aikaisin. Seuraavina nousivat suuri simppu ja liian pieni kelp greenling, jotka päästimme sovinnolla takaisin mereen. Otimme vielä yhden rock fishin paistettavaksi ja totesimme, että päivän kalakiintiö oli nyt täynnä.


Löysimme nykyisen huippuhyvän kalapaikkamme jo vuonna 2007, jolloin olimme ensimmäistä kertaa Alaskassa. Paikka on korkean kallioseinämän edustalla Amalikin lahteen johtavan aukon varrella. Sieltä saa ennen kaikkea rock fishiä ja turskaa, emmekä ole vielä kertaakaan joutuneet palaamaan veneelle tyhjin käsin. 


Koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä merenpintaa liikuttanut muu kuin nousevan veden pyörteily, päätimme tällä kertaa moottoroida aukon poikki ja palata näin kiertotietä kotiin. 


Ylitettyämme aukon edessämme nousi kallioseinämä, joka oli kuin kopio omasta kalapaikastamme. Koska päivän saalis oli jo ongittu, Pekka pohti hetken, laskisiko siimansa veteen vai ei. Houkutus oli kuitenkin liian suuri, ja kun Riitta vielä totesi, että pakastimessa olisi kyllä tilaa muutamalle kalafileelle, asia oli sillä ratkaistu. Pekka laski siimansa veteen, mutta joutui nostamaan sen saman tien ylös. Neljästä koukusta kolmessa oli hyvän kokoinen rock fish! Olimme ilmeisesti löytäneet toisenkin huippuhyvän kalapaikan.


23.7.2014

Amalik Bay 


Tuulinen sää oli pitänyt meitä veneellä pari päivää, mutta heti kun merenpinta oli tasoittunut riittävästi, lähdimme kalaan. Ajaessamme valaanrantautumislahden ohi näytti ensin siltä, ettei lahdessa ollut enää valaanruhoa eikä näin ollen karhuakaan. 


Päästyämme lahtea suojaavan kallion ympäri totesimme, että valaan jäännökset olivat ilmeisesti vuoroveden ansiosta päätyneet rantaveteen. Ja sieltä löytyi myös karhu, jolla näytti olevan varsin epätavallisen värinen turkki: valkoista punaruskealla pohjalla. 


Menimme niin lähelle karhua kuin uskalsimme. Pidimme perämoottorin käynnissä, mikä haittasi kuvaamista, mutta helpotti henkisesti, kun tiesimme, että pääsisimme nopeasti pakoon, jos karhu päättäisi ryhtyä puolustamaan saalistaan. Karhun lähempi tarkastelu selvitti turkin kaksivärisyyden arvoituksen: se oli syömäpuuhissa saanut valaanrasvavoitelun. 


Seuraavana aamuna lähdimme pelkästään luontoretkelle, koska päivää aikaisemmin saamamme kaksi rock fishiä ja puolitoista kiloinen turska riittivät meille hyvin muutamaksi päiväksi. Ajelimme jollalla hiljalleen Amalikin saaristoa ristiinrastiin, kiikaroimme kotkia ja yritimme löytää rannoilta karhuja, mutta tällä kertaa olemattomin tuloksin. 


Jatkoimme Amalikista Geographicin puolelle, missä osuimme pieneen lahteen juuri, kun karhuemo kahden poikasensa kanssa tuli esiin rantapensaikosta. Lahti on erittäin matala, joten emme päässeet lähelle karhuja. Tämä oli ehkä hyväkin, sillä läsnäolomme näytti hieman huolestuttavan pieniä karhunpentuja. Karvanlähdöstä kärsivä emo sen sijaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.




Kävimme katsastamassa myös Geographicin pohjukassa olevan joen lohitilanteen. Kaikesta päätellen lohi ei ole vielä alkanut nousta jokeen, koska jokisuistossa ei näkynyt yhtään karhua kalassa. Paikalla oli sen sijaan kaksi puistonvartijaa (Katmai National Park and Preserve, www.nps.gov/katm), joiden yhtenä tehtävänä on käydä joka toinen päivä laskemassa karhujen lukumäärä. 


Kotimatkalla ohitimme jälleen valaanrantautumislahden, jossa vanha ystävämme oli raahannut vedestä rantakiville sen mitä valaasta oli enää jäljellä eli nahan. Karhu tasapainotteli erittäin epämukavassa asennossa rosoisilla ja liukkailla kivillä revellessään sitkeästä nahasta suuhun sopivia paloja. Kun lohi alkaa pian nousta läheiseen jokeen, saa tämäkin karhu onneksi hankittua ravintonsa huomattavasti vähemmällä energiankulutuksella!

20.7.2014


Seward - Amalik Bay


Matkamme Sewardista  Amalik Bayhin oli tyypillnen tämän kesän purjehduksellemme, jonka on tarkoitus pitkästä aikaan olla sekä aikatauluton että stressitön. Purjehdimme ensin Thumb Coveen, kahdeksisen merimailia, sieltä seuraavana päivänä Morning Coveen, 50 merimailia, ja hyvin nukutun yön jälkeen Tonsina Bayhin, 26 merimailia.  


Kuuntelimme Tonsinassa illan säätiedotuksen, joka lupasi seuraavaksi päiväksi vastaisia tuulia Shelikof Straitiin. Heräsimme ankkurilahdellamme kuitenkin täysin tuulettomaan ja aurinkoiseen aamuun ja päätimme lähteä katsastamaan, mikä tilanne on paikan päällä.  Ennusteet kun ovat täällä usein väärässä.


Purjehdimme aamiaisen jälkeen vajaat kaksikymmentä merimailia kohti Shelikof Straitia. Ensimmäisten kymmenen mailin matkalla tuuli oli lähes olematonta, mutta kun pääsimme Gore Pointin ohi, tuuli voimistui ja puhalsi hetken kuluttua runsaan kahdenkymmenen solmun voimalla suoraan keulasta. Meidän ei tarvinnut edes miettiä, mitä tehdä, vaan käänsimme keulan saman tien takaisin kohti Tonsinaa, jonne saavuimme sopivasti lounasaikaan. 


Illan säätiedotus lupasi seuraavaksikin päiväksi kovaa lounaan ja lännen välistä tuulta Shelikof Straitiin, ja näin ollen teimme varasuunnitelman. Jos emme pääsisi tuulen takia lännessä olevaan Amalik Bayhin, purjehtisimme tuulen mukana itään Prince William Soundiin. Tuulten jumala oli kuitenkin meille tällä erää suosiollinen. Saimme nauttia sekä ilta-auringon kultaamasta taivaasta että lähes tuulettomasta säästä ja ongelmattoman yönylipurjehduksen (moottoroinnin) jälkeen saavuimme Amalik Bayhin seuraavana iltapäivänä. 


Aamulla lähdimme jollaretkelle Geographic Harboriin. Tullessamme Amalik Baysta Geographiciin vievälle väylälle näimme pienessä lahdelmassa punaruskean uroskarhun. Mennessämme lähemmäs totesimme, että karhu oli syömässä valaan ruhoa, joka oli rantautunut lahteen. 


Jatkoimme matkaa kapeita suntteja pitkin kohti Geographicia auringon paahtaessa pilvettömältä taivaalta. Pysäytimme perämoottorin korkeiden kalliopaasien edessä kuvataksemme lahdella pesiviä tyynenmerenriskilöitä. Annoimme virran kuljettaa jollaa hiljalleen kallioita myötäillen ja nautimme Alaskalle harvinaisesta auringonlämmöstä.


Koska emme olleet vähään aikaan saaneet kalaa (Sewardin pienvenesatamassa!), jatkoimme matkaa vanhaan tuttuun ja luotettavaan rock fish -paikkaan (valitettavasti emme edelleenkään tiedä, mikä kalan nimi on suomeksi). Ennen kuin Riitta oli edes ehtinyt saada siimansa veteen, Pekka, jolla on siimassaan neljä erillistä koukkua, oli muutamassa sekunnissa saanut kolme mukavan kokoista mustaa rock fishiä. Eli tällä erää kalastus loppui siihen, mutta ehkä seuraavan kerran Riittakin ehtii kisaan mukaan.


Palatessamme veneelle poikkesimme lahdelman kautta, jossa olimme nähneet aikaisemmin aamulla uroskarhun ruokailemassa. Nyt paikalla oli toinen karhu, kullanruskea uros, joka oli päättänyt ottaa kesken ruokailun torkut ja vartioida samalla saalistaan.