Saturday, 2 August 2014

27.7.2014


Amalik Bay


Viivyimme Amalikissa vähän toista viikkoa. Lähdimme joka aamu retkelle, joka toinen päivä kalaan ja joka päivä katsomaan karhuja. 


Kalaa tulee lahdelta entiseen tapaan eli erinomaisen hyvin, mutta karhujen määrä on nyt huomattavasti pienempi kuin aikaisemmilla käynneillämme. 


Kun heräsimme ensimmäisenä aamuna lahdella vuonna 2010, rannoilla oli yhteensä 20 karhua kaivamassa simpukoita. Nyt rannalle ilmestyi alaveden aikaan säännöllisesti vain kaksi karhuperhettä, joista toisessa oli kaksi ja toisessa kolme pentua. Ja nekin näyttivät käyttävän rantakaistaletta lähinnä leikkikenttänä ja uimarantana. 


Jostain syystä simpukat, joita karhut käyttävät ravinnokseen, ovat kadonneet lahdelta lähes kokonaan. Merenpohja on valkoisenaan kuolleita simpukoita, ja jos ei ole syötävää, ei ole karhujakaan. 


Puistonvartijat kertoivat, että lahdelta on otettu näytteitä sekä vedestä että maaperästä, ja niiden avulla pyritään selvittämään, miksi simpukat ovat kuolleet. Ehkä saamme jossain vaiheessa tietää, onko syynä ollut ilmastonmuutos, saasteet vai mahdollisesti jokin luonnollisempi syy kuten simpukoihin iskenyt sairaus. 




Vaikka simpukoita ei enää ollutkaan, näimme aina silloin tällöin rannoilla satunnaisen karhun taivaltamassa todennäköisimmin kohti läheistä lohijokea. Mutta suurinta iloa meille tuottivat alueella pysyvämmin majailevat karhuperheet, joiden ravinto koostui ilmeisesti lähinnä kasveista ja marjoista. 


Varsinkin emo kolmine pentuineen viihdytti meitä päivästä toiseen. Saatoimme seurata karhujen puuhia suoraan veneeltä, jolloin läsnäolomme ei häirinnyt niitä. 


Pentueessa oli kaksi tummaa ja yksi vaaleampi pentu, ja tummat karhunpojat olivat todellisia vintiöitä. Vaalean pennun seuratessa kuuliaisesti emoa, nämä kaksi ajoivat toisiaan takaa pitkin rantoja, painivat hiekassa ja nousivat aina välillä takajaloilleen tönien ja tuuppien toisiaan pelkästä elämisen riemusta. 


Eräänä päivänä seurasimme emon ja pentujen vaellusta lahden pohjukkaa pitkin hiekkarannalta toiselle. Ennakoimme karhujen saapumisen läheiselle hiekkakannakselle niin hyvin, että ehdimme ajaa jollalla lähelle rantaa, minne jäimme ankkuriin odottamaan. Karhut ilmestyivätkin jonkin ajan kuluttua kannaksen takaa, mutta hävisivät sitten odottamatta näkyvistä.




Odottelimme aikamme ja meloimme sitten lähemmäs paikkaa, jossa olimme nähneet karhut viimeksi. Istuimme hiljaa ja kuuntelimme: jostain kuului putoilevan soran ja katkelevien oksien ääntä. Hetken kuluttua karhut laskeutuivatkin lähellä olevaa pensaikkoista rinnettä alas ja tulivat rannalle leikkimään. Illan ilkeä vastavalo vaikeutti kuvaamista jollasta käsin, mutta onneksi muistikuvien kerääminen oli sitäkin helpompaa.


Karhujen temmellystä seuratessamme näimme yllätykseksemme vastakkaisella saarella kaksi värikästä telttaa ja niiden edustalla ihmisiä, jotka myös näyttivät seuraavan karhuperheen puuhia. Kuulimme myöhemmin, että kyseessä on ryhmä arkeologeja, jotka ovat tutkimassa tuhansia vuosia vanhaa hautapaikkaa. Sekä heidän leirinsä että kaivauspaikka on ymmärrettävästä syystä ympäröity sähköaidalla. Varmasti monessakin mielessä ikimuistoinen työtehtävä! 

No comments:

Post a comment