13.6.2014

Kukak Bay - Thumb Cove

Nostimme ankkurin heti aamiaisen jälkeen ja lähdimme moottoroimaan kohti Kukak Bayn lahtea. Ilma oli kuin linnunmaitoa, ja Shelikof Straitin pinta tavallisuudesta poiketen kuin peili. Noin seitsemän tunnin leppoisan moottoroinnin jälkeen saavuimme Kukak Bayhin, missä lahtea reunustavat lumihuippuiset vuoret loistivat ilta-auringon valossa. 

Laskiessamme ankkuria näimme kullanruskean naaraskarhun, joka oli kahlaamassa läheiselle saarelle. Seurasimme karhun kulkua, kunnes se hävisi korkean kallioseinämän taakse. Jonkin ajan kuluttua karhu tuli näkyviin saaren toiselta puolelta, mistä se ui yläveden peittämän kannaksen poikki suuremmalle saarelle, jonka suojaan olimme ankkuroineet. Vajaan puolen tunnin kuluttua näkyviin ilmestyi upea punaruskea uroskarhu, jota läsnäolomme selvästikin häiritsi. Se eteni vitkastellen kohti rantaa, haisteli välillä ilmaa ja katseli veneemme suuntaan. Vietin voima voitti kuitenkin varovaisuuden, ja niin se lopulta kahlasi veteen ja lähti seuraamaan naaraan jälkiä meistä välittämättä. 

Viivyimme Kukak Bayssa vajaan viikon kunnostaen venettä, tehden jollaretkiä ja seuraten karhujen, merisaukkojen ja hylkeiden elämää. Pari päivää ennen lähtöämme nousi 40+ solmun tuuli, ja sen mukana tuli kunnon rankkasade, joka piti meidät visusti sisätiloissa. Tänä aikana saimme viestin, että Portugalin kotimme on myyty, ja Riitan on palattava Eurooppaan pariksi viikoksi.  

Sen sijaan, että olisimme menneet takaisin Amalik Bayhin, kuten olimme suunnitelleet, meidän olikin tuulen tyynnyttyä lähdettävä kohti Sewardia, josta on parhaat yhteydet Anchoragen lentokentälle. Nostimme ankkurin 8.6. ja purjehdittuamme läpi yön saavuimme Tonsina Bayhin seuraavana aamuna. Iltapäivällä lahteen ilmestyi toinenkin purjevene, mikä Alaskan oloissa merkitsee ruuhkaa. Kutsuimme "Tamaran" miehistön kahville ja saimme kuulla mielenkiintoisia tarinoita heidän purjehduksistaan sekä Labradorinmerellä että Etelänapamantereella. Ja kuten niin usein kun pitkänmatkanpurjehtijat tapaavat, totesimme että meillä on useampiakin yhteisiä tuttuja.

Aamulla 11.6. kuunneltuamme säätiedotuksen, joka lupasi jopa mahdollisia purjehduskelejä, nostimme ankkurin ja jatkoimme matkaamme kohti Sewardia. Jouduimme kuitenkin jälleen moottoroimaan suurimman osan matkasta, mutta tähän oli osin syynä se, että valitsimme salmien kautta ja saarien lomitse kulkevan sisäreitin, jonka varrella on huomattavasti enemmän nähtävää kuin ulkona merellä. 

Vähän puolen yön jälkeen pudotimme ankkurin Resurrection Bayn varrella olevaan Thumb Coveen, josta purjehduksemme alkoi vain noin kuukausi ja vajaat 600 merimailia sitten. Yöllä alkanut sade on kiusannut meitä nyt jo toista vuorokautta, eikä loppua näy. Toisaalta tällä tyypillisellä Alaskan säällä ei ole suurtakaan merkitystä, sillä jatkamme täältä huomenna noin kahdeksan mailin päässä olevaan Sewardiin hoitamaan käytännön asioita kuten ostamaan lentoliput Portugaliin ja takaisin. Pekka ja Latte jäävät Alaskaan odottelemaan Riitan paluuta.

Näillä näkymin pääsemme jatkamaan purjehdustamme heinäkuun alussa.

1.6.2014

Kodiak - Amalik Bay

Heräsimme Izhut Bayssä aurinkoiseen ja tyyneen aamuun. Poikkesimme lahdella olevan merileijonayhdyskunnan kautta matkallamme Kodiakin kaupunkiin. 

Päivän aikana tuuli nousi hieman, ja pääsimme hetken jopa purjehtimaan. Vajaan viiden tunnin kuluttua moottoroimme sisään Kodiakin kalasatamaan. Vaikka ystävämme satamamestari Marty Owen oli eläköitynyt pari viikkoa aikaisemmin, hän oli tavan mukaan laiturilla vastaanottamassa köysiämme. 

Kodiakin rapufestivaalit olivat juuri alkaneet, joten ohjelmaa riitti. Sosiaalinen elämä ja herkuttelu täytti koko viikkomme: söimme rapuja, simpukoita ja kalaa sekä Martyn ja Marionin luona että sataman festivaalialueella, otimme osaa saaren kulttuurielämään käymällä taidenäyttelyn avajaisissa ja teimme myös hienon vaellusretken saaren toisella puolella olevaan Anton Larsen Bayhin. Ennen lähtöämme kävimme vielä Kodiakin kaupungin kirjastossa täydentämässä vähäiseksi käynyttä kirjavalikoimaamme. Saimme ostettua 16 kirjaa, National Geographic -lehden ja kirjaston hienon kangaskassin yhteensä viidellä dollarilla! Epäilemme, että ystävillämme Marionilla ja Martylla oli osuutta asiaan. 

Teimme Martyn autolla viime hetken ostokset ja olimme jälleen valmiina lähtöön, tällä kertaa Shelikof Straitin yli Alaskan niemimaan puolelle. Suunnitelmamme oli seuraava: lähtö 27.5. viimeistään klo 10 aamulla, jolloin pääsisimme pahimman paikan eli Whale Passagen läpi nousevalla vedellä. Koska suurin osa kaupoista oli ollut kiinni sekä viikonlopun rapujuhlien että maanantaihin osuneen Memorial Dayn takia, pääsimme vasta lähtöpäivän aamuna ostamaan uutta patjaa sivukajuuttaan. Koska patjan maksu luottokortilla ei näyttänyt onnistuvan, meidän piti mennä nostamaan rahaa satamassa olevasta pankkiautomaatista, ja kun vielä sataman toimistossa laskettiin laskumme muutaman kerran väärin, aikaa olikin kulunut jo niin, että olimme runsaan tunnin aikataulustamme jäljessä. Vaikka etenimme tyynessä moottoroiden reipasta vauhtia, saavuimme Whale Passageen reilusti myöhässä. Yritimme tietysti päästä salmesta läpi, mutta kun nopeutemme lopulta putosi lukemiin 00, meidän ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin. 

Odottelimme virran kääntymistä noin mailin päässä aukolta viereisellä kalliorinteellä pesivien pikkukajavien puuhia seuraten ryhävalaiden puhistessa ympärillämme. Päätimme ajankuluksi kokeilla myös kalastusta, ja parissa minuutissa Pekka oli saanut yhden meille tuiki tuntemattoman kalan sekä kolme turskaa, joista kaksi pienintä päästimme takaisin mereen kasvamaan. Kala-aterian nautittuamme oli vielä hiukan liian aikaista lähteä jatkamaan matkaa, mutta kärsimättöminä purjehtijoina päätimme kuitenkin yrittää. Pääsimme Whale Passagen läpi lopulta ilman suurempia vaikeuksia, vaikka vastavirta olikin vielä 2-3 solmua. Pudotimme ankkurin klo 20.15 Dry Spruce Islandin kupeeseen paikkaan 57. 56,910 N, 153. 03,599 W.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme harmaaseen aamuun ja moottoroimme tyynessä merisaukkoja ja lunneja väistellen Shelikof Straitin yli Amalik Bayn tuttuun ankkuripaikkaan 58. 05,337 N, 154. 29,127 W. 

Karhujen puuttuminen lahdella oli meille melkoinen yllätys ja pettymys. Toistaiseksi olemme nähneet rannoilla vain kolme yksinäistä karhua. Toivomme, että selitys karhujen poissaoloon on se, ettemme ole koskaan olleet täällä näin aikaisin kesästä. Karhujen seuraamisen sijasta olemme kalastaneet entiseen tapaan. Suoraan veneestä saamme pohjaongella turskan muutamassa minuutissa, ja läheisen kallion kupeesta saimme black rock fishin ensimmäisellä nykäyksellä.

Siirrymme huomenna noin kuuden tunnin purjehduksen päässä olevaan Kukak Bayhin. Viivymme siellä ehkä noin viikon venettä kunnostaen, kalastellen ja Alaskan luonto ihaillen. Tarkoituksemme on palata sieltä Amalik Bayhin, jossa toivomme tällä välin karhujen määrän lisääntyneen.

24.5.2014

Seward - Kodiak

Purjehduskautemme alkoi tavalliseen tapaan veneen ja varusteiden kunnostuksella. 

Siihen oli varattu aikaa parisen viikkoa, joka riitti erinomaisesti. Sarema oli talvehtinut hyvin ja Alaskan sääkin oli suosiollinen. Ja tuskin voimme koskaan kiittää riittävästi paikallisia ystäviämme saamastamme avusta. Sarema saatiin veteen 6.5. ja Riitta ja Latte saapuivat 9.5. Muutaman päivän sopeutuminen aikaeroon riitti ja pääsimme ruokahankintojen ja tankkauksen jälkeen 14.5. ensimmäiselle legillemme, noin 8 merimailia Thumb Coven ankkuripaikkaan.

Tämän jälkeen merijalkojen löytyminen ei kestänyt pitkään, ja nostimme ankkurin jo 15.5. aamupäivällä. 

Ankkuroimme iltapäivällä Taz Basin lahteen, 59. 39,204N, 149. 49,023W, joka tunnetaan myös nimellä "Hole in the Wall". Paikka on nimensä veroinen, aukko kalliossa ja sen takana tilaa hädin tuskin neljälle veneelle.

Nyt ei onneksi ollut muita. Sää pysyi edelleen tyynenä ja aurinkoisena. Sumu oli paksua koko seuraavan aamupäivän, ja koska kiirettä ei ollut, päätimme jäädä ankkuriin vielä yhdeksi yöksi.

Seuraavana aamuna moottoroimme kahden tunnin matkan päähän Northwestern Lagooniin, 59. 43,239N 149. 57,672W. Ankkuripaikkaan voi saapua ja sieltä lähteä vain ylävedellä ja silloinkin kölin alla on hyvin niukasti vettä.

Muutama valas oli sisäänajossa ruokailemassa, Lagooniin mennessä ohitimme kymmeniä merisaukkoja, ja rannalla asteli yksinäinen susi. Vietimme Lagoonissa kaksi yötä.

Nostimme ankkurin 19.5. heti yläveden jälkeen käydäksemme ensin Norhtwestern Fjordin jäätiköillä. Olimme olleet siellä kuusi vuotta sitten ja halusimme "päivittää" näkemyksemme. Kohtasimme varsin surullisen näyn.

Jäätiköt olivat sulaneet entisestään. Lahden pohjukassa oleva suurin jäätikkö Northwestern Glacier oli myös surkastunut selvästi, eikä sen edessä enää ollut jäälauttoja, joilla viime käyntimme aikana oleili kymmeniä kirjohylkeitä.

Poistuimme lahdelta lähes alavedellä vuonon edustan moreenin yli. Virtaukset olivat reippaita, mutta vettä oli koko matkan vähintään 7 metriä.

Vaikka sääennuste oli erinomainen, valitsimme seuraavaksi ankkuripaikaksemme Thunder Bayn, suojaisan lahden pohjukan, 59. 34,957N 150. 10,819W. Ajoittain koimme williwaw-tyyppisiä tuulia, jotka saattavat nousta hetkessä jopa 100 solmuun ja kuolevat lähes saman tien. Ankkurimme pito tuli jälleen kerran testatuksi.

Jatkoimme aamulla  McArthur Passin kautta vanhaan tuttuun Tonsina Bayn ankkuripaikkaan, edelleen tyynessä moottoroiden. Ankkuroimme iltapäivällä paikkaan 59. 18,269N 150. 56,958W.

Seuraavana iltapäivänä lähdimme kohti Kodiakia ja moottoroituamme läpi yön täysin rasvatyynellä merellä pudotimme ankkurin 23.5. Izhut Bayn Saposan lahden pohjukkaan 58. 16,035N 152. 14,847W.