Tuulinen sää oli pitänyt meitä veneellä pari päivää, mutta heti kun merenpinta oli tasoittunut riittävästi, lähdimme kalaan. Ajaessamme valaanrantautumislahden ohi näytti ensin siltä, ettei lahdessa ollut enää valaanruhoa eikä näin ollen karhuakaan.
Päästyämme lahtea suojaavan kallion ympäri totesimme, että valaan jäännökset olivat ilmeisesti vuoroveden ansiosta päätyneet rantaveteen. Ja sieltä löytyi myös karhu, jolla näytti olevan varsin epätavallisen värinen turkki: valkoista punaruskealla pohjalla.
Menimme niin lähelle karhua kuin uskalsimme. Pidimme perämoottorin käynnissä, mikä haittasi kuvaamista, mutta helpotti henkisesti, kun tiesimme, että pääsisimme nopeasti pakoon, jos karhu päättäisi ryhtyä puolustamaan saalistaan. Karhun lähempi tarkastelu selvitti turkin kaksivärisyyden arvoituksen: se oli syömäpuuhissa saanut valaanrasvavoitelun.
Seuraavana aamuna lähdimme pelkästään luontoretkelle, koska päivää aikaisemmin saamamme kaksi rock fishiä ja puolitoista kiloinen turska riittivät meille hyvin muutamaksi päiväksi. Ajelimme jollalla hiljalleen Amalikin saaristoa ristiinrastiin, kiikaroimme kotkia ja yritimme löytää rannoilta karhuja, mutta tällä kertaa olemattomin tuloksin.
Jatkoimme Amalikista Geographicin puolelle, missä osuimme pieneen lahteen juuri, kun karhuemo kahden poikasensa kanssa tuli esiin rantapensaikosta. Lahti on erittäin matala, joten emme päässeet lähelle karhuja. Tämä oli ehkä hyväkin, sillä läsnäolomme näytti hieman huolestuttavan pieniä karhunpentuja. Karvanlähdöstä kärsivä emo sen sijaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.
Kävimme katsastamassa myös Geographicin pohjukassa olevan joen lohitilanteen. Kaikesta päätellen lohi ei ole vielä alkanut nousta jokeen, koska jokisuistossa ei näkynyt yhtään karhua kalassa. Paikalla oli sen sijaan kaksi puistonvartijaa (Katmai National Park and Preserve, www.nps.gov/katm), joiden yhtenä tehtävänä on käydä joka toinen päivä laskemassa karhujen lukumäärä.
Kotimatkalla ohitimme jälleen valaanrantautumislahden, jossa vanha ystävämme oli raahannut vedestä rantakiville sen mitä valaasta oli enää jäljellä eli nahan. Karhu tasapainotteli erittäin epämukavassa asennossa rosoisilla ja liukkailla kivillä revellessään sitkeästä nahasta suuhun sopivia paloja. Kun lohi alkaa pian nousta läheiseen jokeen, saa tämäkin karhu onneksi hankittua ravintonsa huomattavasti vähemmällä energiankulutuksella!
No comments:
Post a Comment