1.9.2014

Seven Fathom Hole - Seward

Ankkuroimme Seven Fathom Holeen rankkasateessa laskettuamme ensin katkarapumerrat jälleen kerran lahden ulkopuolelle. Sade jatkui vielä aamulla, mistä huolimatta ajoimme jollalla nostamaan pyydykset. Ensimmäisessä oli kaikkiaan 45 rapua!!!, mutta toisessa ainoastaan yksi iso katkarapu ja sen seurana simppumainen kala, joka oli jollain ihmekeinolla keplotellut itsensä pyydyksen sisälle. 

Olimme kuulleet tarinoita mustekaloista, jotka asettuvat rapumerran päälle ja nappaavat ravut suihinsa sitä mukaa kun ne lähestyvät pyydystä. Meidän kalamme oli ilmeisesti ahminut kaikki merrassa olleet katkaravut paitsi viimeistä, joka oli lähes yhtä iso kuin kala itse. 

Kuunneltuamme sääennusteen ja tutkittuamme sääfaksit päätimme jäädä lahteen vielä yhdeksi yöksi. Aamulla herätessämme oli aivan tyyntä, mutta ankkurilahtemme oli niin umpisumussa, ettemme istumalaatikosta nähneet edes veneen keulaa. Auringon noustessa sumu onneksi hälveni niin, että saatoimme lähteä jollaretkelle Jack Pot Bayhin.

Näkyvyys parani sitä mukaa kun etenimme lahdella. Ajoimme pikku hiljaa lahden pohjukkaan, jossa on lohijoki. Lohi oli noussut tänne kutemaan entiseen tapaan, ja joen pohjalla oli kymmenittäin kuolleita, tehtävänsä jo suorittaneita kaloja.

Tuuli alkoi pikkuhiljaa nousta ja rikkoi lopulta lähes peilityynen merenpinnan. Ajoimme vielä viereeseen 29th Fathom Holeen tervehtimään merisaukkoja ja palasimme sitten veneelle. Lähdimme lounaan jälkeen jatkamaan matkaa kohti Fox Farm Bayn ankkurilahtea, jossa viettäisimme viimeisen yömme Prince William Soundissa. 

Moottoroimme Prince of Wales Passagen kautta Fox Farm Bayhin. Osuimme sopivasti kapeikon parin solmun myötävirtaan ja ankkuroimme alkuillasta noin 12 metrin veteen lahden pohjukkaan, 59.58,053N 148.04,985W.

Sääennusteen mukaan seuraavana päivänä eli sunnuntaina olisi lähes tyyntä ja aurinkoista, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nousisi kova, vastainen tuuli, joka jatkuisi ainakin seuraavat kolme päivää. Niinpä nostimme ankkurin aikaisin sunnuntaiaamuna ja suuntasimme Sareman keulan kohti Sewardia. 

Lähestyessämme Resurrection Bayn sisäänmenoa istuimme kaikki kolme Sareman kannella auringon paistaessa lämpimästi lähes pilvettömältä taivaalta ja kuuntelimme veneen vierellä uivan ryhävalaan puhallusta, lähellä olevasta merileijonayhdyskunnasta kantautuvia karjahduksia ja viereiseltä lintukalliolta kuuluvaa pikkukajavien kirkunaa. Mikä upea loppu hienolle kesäpurjehdukselle!

Sarema jää näillä näkymin nyt viimeisen kerran talvehtimaan Sewardiin. Me palaamme Alaskaan jälleen ensi keväänä, jolloin tarkoituksemme on vihdoin ja viimein lähteä paluumatkalle kohti koti-Suomea. 

Vuonna 2014:

Purjehdimme = moottoroimme 1.521, 7 merimailia.

Polttoainetta ostimme ja käytimme 1.430 litraa, josta maksoimme 1.215 €.

Kulutus 4,13 l/pääkonetunti, tai 0.94 l/merimaili 

Arviolta noin 30% polttoaineesta on käytetty lämmitykseen ja sähkön tekoon, mutta sitä ei ole huomioitu yllä olevissa luvuissa.

28.8.2014

Seven Fathom Hole - East Finger Inlet

Heräsimme pitkin yötä kolinaan vuoroveden lahteen kuljettamien jääkalikoiden osuessa Sareman kylkiin. Aamulla totesimme koko lahden olevan täynnä pieniä ja vähän suurempiakin jäälohkareita. Kävimme nostamassa jollalla katkarapumertamme jäiden joukosta ja jatkoimme sitten Seven Fathom Holeen. Ennen ankkurilahteen menoa laskimme pyydyksemme Jack Pot -lahden syvimpään kohtaan.

Katkaravustaminen on ehdottomasti yksi lempiharrastuksistamme Alaskassa. Noin 70 cm halkaisijaltaan olevaan mertaan laitetaan sisälle kissanruokapurkki, johon on pistetty pieniä reikiä. Merta lasketaan vähintään 100 metrin syvyyteen jäätiköiden viilentämään veteen yöksi. Parhaista paikoista saattaa saada jopa 50 katkarapua yhdellä merralla. Olemme toistaiseksi saaneet kolmenlaisia rapuja: valkotäpläisiä, tiikeriraitaisia ja lähes värittömiä. Alaskalaisten ystäviemme mukaan täkäläisiä katkarapuja on jopa kuutta eri lajia. Ravut voi pakastaa joko tuoreeltaan tai keitettyinä. Keittoaika on noin kaksi minuuttia. Nostamme (Pekka) merran käsin, joten katkaravustus ei ole pelkkää kulinarismia, vaan se pitää myös kuntoa yllä.

Seuraavana päivänä päätimme siirtyä Whale Bayn pohjukkaan. Saapuessamme lahteen Riitta oli kannella pitkäputkinen kamera valmiina tähyilemässä kaukana keulan puolella näkemiemme ryhävalaiden mahdollista pintaannousua, kun veneen kyljeltä kuului mahtava puhallus. Kolme valasta oli noussut pintaan aivan veneemme vieressä. Häkellys/säikähdys oli melkoinen, kameran valinta väärä, eikä kuvaaminen mennyt tällä kertaa aivan putkeen.  

Laskimme Whale Bayn suulle kaksi katkarapumertaa, joista toisen olimme saaneet lainaksi, ja jatkoimme sitten suojaisaan Humpback Coveen, 60.12,385N 148.17,266W.  Kävimme tapamme mukaan katsastamassa jollalla läheiset lohijoet. Kalaa näytti olevan runsaasti, joten menimme takaisin veneelle noutamaan haavin. Pian meillä oli lohta niin graavattavaksi, paistettavaksi kuin pakastettavaksikin. Kumma vain, ettei yhtään karhua ollut paikalla.  

Tuuliennuste oli hankala, joten nostimme aamulla ankkurin ja lähdimme takaisin pomminvarmaan ankkuripaikkaammeSeven Fathom Holeen. Tapasimme siellä taas alaskalaiset ystävämme, jotka olivat myös tulleet pitämään tuulta, ja vietimme rattoisan illan pelaamalla mm. Alaska Trivial Pursuitia. Tuuli ei kuitenkaan koskaan noussut, mutta hyvä niin. 

Lähdimme aamulla kohti Ewan Baytä nostettuamme ensin katkarapupyydyksemme. Saimme yhteensä 37 rapua eli saalista alkaa jo olla mukavasti pakastimessa!

Saavuimme iltapäivällä Ewan Bayhin, 60.23,761N 148.07,140W. Lahden pohjukassa on laguuni, johon johtaa erittäin kapea salmi. Lahden ja laguunin välissä on kalliokynnys ja siinä vuorovedestä riippuva suuntaa vaihtava vesiputous. Kun vedenpinta on samalla tasolla molemmin puolin kapeikkoa, virtaus pysähtyy vain noin 20 minuutin ajaksi. Silloin voi mennä jollalla tai kajakilla sisään lahteen tai tulla sieltä ulos. Jos aikaa kuluu lahdessa yli puoli tuntia, sieltä pääsee pois vasta noin kuuden tunnin kuluttua. Kannattaa siis ottaa eväät aina mukaan varmuuden vuoksi! 

Yritimme ensin päästä jollalla laguuniin laskuveden slackin aikaan, mutta silloin ei kalliokynnyksen päällä ollut kuin ehkä 10 cm vettä, ja jouduimme kääntymään takaisin. Seuraavaksi ajoitimme menomme lähelle nousuveden slackiä, jolloin pääsimme sisään myötävirrassa. Ajoimme laguunin pohjukassa olevalle lohijoelle, jonka suulla seurasimme ison mustakarhun kalastuspuuhia. Noin 20 minuutin kuluttua palasimme kalliokynnyksen yli lahteen, jälleen myötävirrassa.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Port Nellie Juaniin. Ankkuroimme East Finger Inletiin, 60.33,495N 148.21,114W. Sääennuste oli 20 solmua idästä, mutta todellisuudessa 25 solmua pohjoisesta. Tuuli nousi yöllä ja tuulensuunnasta johtuen williwaw-myrskypuuskat puhalsivat ankkuripaikkaamme muutaman minuutin välein. Ankkurimme tuli ensimmäisten tuntien aikana perässä noin 10 metriä, mutta piti sen jälkeen, vaikka puuskat voimistuivatkin reippaasti. Meteli ja veneen heittelehtiminen oli niin kovaa, että nukkumisesta ei tullut mitään. Tarkistimme sääennusteen, jonka mukaan odotettavissa oli samanlaista säätä ainakin seuraava päivä. Päätös oli helppo tehdä eli lähdimme takaisin tuttuun ja turvalliseen Seven Fathom Holeen. 

Syksy on saapumassa Alaskaan, ja meidän on aika palata takaisin Sewardiin. Matalapaineita tulee Alaskanlahdelle solkenaan, ja niiden aiheuttamat tuulet ovat voimistumassa. Kokemuksemme mukaan 24 tunnin sääennuste on vielä kohtalaisen luotettava, mutta sitä pidemmälle menevät ennusteet menevät täysin arvailujen puolelle. Muistissamme on vieläkin viime vuoden lokakuun purjehduksemme Provideniasta Sewardiin (www.koillisvayla.blogspot.com).

22.8.2014

Kodiak - Prince William Sound

Lähdimme aamulla 13.8. Saposanlahden erinomaisen suojaisesta ankkurilahdesta. Izhutinlahden puolelle päästyämme näimme kalastusaluksia joka puolella. Pääsimme laskuissamme lähes viiteenkymmeneen alukseen kohtalaisen sankasta sumusta huolimatta. Lohi on ilmeisesti alkanut nousta jokiin sankoin joukoin. 

Sääennuste oli 15 solmua kaakosta, mutta Alaskassa säätiedotukset osuvat harvoin oikeaan, ja ennusteesta riippumatta joko tuulee tolkuttomasti tai on aivan tyyntä, kuten nyt. Sen sijaan maininki oli ennusteen mukaisesti noin kolme metriä ja valitettavasti suoraan sivusta. Päästyämme Kenain niemimaan puolelle, virtakin kääntyi vastaiseksi, joten helpoin ratkaisu oli mennä Tonsinan ankkurilahteen, jonne pudotimme ankkurin klo 02.45. Ja kyllä uni maittoi kaiken sen keinumisen jälkeen. 

Toivoimme mainingin tasaantuvan ennen pitkää ja lähdimme 15.8. Tonsinasta kohti Prince William Soundia. Sääennuste muuttui kuitenkin matkan aikana jälleen kerran, nyt 40 solmun koillistuuleksi (täysin vastaiseksi). Valitsimme suojasatamaksi Midnight Coven, 59.30,643N 150.19,915W, johon kartan mukaan ei osuisi kuin pystytuuli. Luimme vasta ankkuroinnin jälkeen paikallisesta opaskirjasta, että williwaw-tuulet voivat olla lahdella todella reippaita. Ja opaskirja oli valitettavan oikeassa. Olimme lähes koko yön "ankkurivahdissa". Tuulimittarimme ei tällä hetkellä toimi, mutta arvioimme puuskien olleen reilusti yli 50 solmua, tosin kestoltaan vain muutaman minuutin kerrallaan. Vuorovesivirta käänsi välillä Sareman poikittain, jolloin puuskat pääsivät iskemään suoraan sivusta. Ankkurimme onneksi piti, mutta tuossa kelissä ei nukkumisesta tullut juuri mitään.

Seuraavana päivänä lahteen saapui iso moottorijahti, jonka kanssa olimme keskustelleet jo aikaisemmin VHF:n välityksellä. Sen kippari kertoi tuulen olleen avomerellä puuskissa  49 solmua, ja williwaw on yleensä lähes 2x avomeren tuuli. Mutta kaikki myräkät hiipuvat aikanaan, niin myös tämä.  Lähdimme kahden levottomasti nukutun yön jälkeen jälleen liikkeelle, nyt täysin tyynessä säässä. Tuuliennuste oli 20 solmua lännestä, mutta totuus oli viisi solmua etelästä. Valitettavasti tuuli oli jättänyt jälkeensä reilusti kolme metrisen mainingin, joka keinutti Saremaa niin, että päätimme mennä jälleen yöksi ankkuriin ja antaa mainingin tasaantua. Matkan varrella oli suojaisa Thumb Coven, jonne pudotimme ankkurin 17.8. kolmen muun purjeveneen ja kahden moottoriveneen joukkoon.

Illalla lahteen laskeutui Alaskalle tyypillinen sumu, ja lahti oli paksun sumun peitossa vielä aamullakin jatkaessamme matkaa. Maininkia ei enää ollut mainittavasti jäljellä, ja moottoroimme lähes tuulettomassa säässä kohti Prince William Soundia. Saavuimme 18.8. illan jo hämärtyessä Hogg Bayn ankkurilahteen, 60.05,135N 148.11,674W. Kehnon sään takia meiltä oli kulunut matkaan Kodiakilta Prince William Soundiin normaalin puolentoista vuorokauden sijasta lähes kaksi viikkoa! 

Koska ankkurivinssimme oli toiminut hieman toisaikaisesti jo jonkin aikaa, päätimme seuraavana päivänä mennä Seven Fathom Holeen, 60.21,839N 148.13,495W, tekemään remonttia. Saimme vinssin korjattua ja sen jälkeen noin 100 metrin syvyydestä vuoden ensimmäiset katkaravut! 

Kävimme myös katsastamassa läheiset lohijoet. Missään ei näkynyt yhtään kalaa, eikä myöskään mustakarhuja, jotka normaalisti kalastavat jokisuistoissa. Mistä on kysymys?  Onko kala myöhässä, onko nyt jonkinlainen välivuosi vai ….? 

Nostimme ankkurin 20.8. ja moottoroimme tyynessä Icy Bayhin. Saavuimme iltapäivällä Nassau Fjordiin Chenegan jäätikön edustalle, ja koska sääennuste oli erinomainen, päätimme ankkuroida noin 1,5 mailin päähän jäätiköstä, 60.16,684N 148.21,008W. 

Jäätiköltä kuului aina muutaman minuutin välein ukkosen jylinää muistuttava ääni, kun jäätikön reunasta murtui valtavia lohkareita. Mereen sortuvien jäälohkareiden aiheuttamat aallot keinuttivat venettämme kuin kehtoa läpi yön. 

Kävimme laskemassa jollalla katkarapumertamme, mutta aamulla totesimme sen olleen aivan liian matalassa: siinä oli vain kaksi katkarapua. Käsikäyttöinen kaikuluotain on seuraavana hankinnassa. Nostimme aamulla ankkurin ja ajoimme aivan jäätikön reunaa hipoen takaisin Icy Bayhin, jolloin Riitta pääsi kuvaamaan jäälautoilla makailevia kirjohylkeitä.

Väylällä oli odotettua enemmän jäitä, mutta pääsimme kuitenkin etenemään kulman takana olevan Tiger Glacierin suuntaan suhteellisen vaivatta. Moottoroimme hiljalleen kohti lahden pohjukkaa ja ihailimme jäätikön kauneutta, mutta surimme samalla sen nopeasti etenevää sulamista. Kun tulimme riittävän matalaan, käännyimme ympäri ja moottoroimme Tiger Baitin jäättömään ankkuripaikkaan, 60.12,113N 148.21,123W. 

    

Otimme pitkästä aikaa esiin pumpattavan kajakin. Pekka lähti tutkimaan ankkurilahtemme rantoja ja palasi muutaman tunnin kuluttua mukanaan kaksi pussillista marjoja (salmonberry). Salmonberry on siitä erikoinen, että joissakin pensaissa marjat ovat punaisia ja joissakin keltaisia, vaikka kyseessä on tietääksemme täysin sama laji. 

Iltapäivällä alaskalaiset ystävämme huhuilivat meitä VHF:llä. He olivat ankkurissa vain muutaman mailin päässä meistä, korkeiden vuorten takana olevassa lahdessa. Sovimme, että molemmat venekunnat nostavat aamulla katkarapumertansa ja tapaamme illalla Seven Fathom Holessa katkarapujuhlien merkeissä!

12.8.2014

Kodiak - Izhut Bay

Viiden satamassa vietetyn päivän jälkeen olimme valmiit lähtemään jälleen liikkeelle. Vaikka sääennuste lupasi ehkä hieman liian kovaa tuulta leppoisaksi tarkoitetulle kesäpurjehduksellemme, irrotimme köydet torstaiaamuna ja lähdimme tankkauksen jälkeen kohti Afognakin saarella sijaitsevaa Izhutinlahtea. 

Tuuli oli ennusteen mukaisesti 25-30 solmua idästä, ja purjehdimme 8-9 solmun nopeudella noin 30 mailin päässä olevaan Saposanlahteen, joka sijaitsee Izhutin perukoilla. Lahden aukolla tuuli loppui lähes kokonaan, ja ankkuroimme Saposan pohjukkaan täysin tyynessä lohien hypellessä veneemme ympärillä.  

Olemme nyt olleet ankkurissa viisi päivää odottamassa sään paranemista. Sääennuste on 30-40 solmua koillisesta keskiviikkoon saakka, siis täysvastaista ajatellen Prince William Soundiin menoa. Lahteen on tullut meidän jälkeemme myös kaksi kalastusalusta suojaan pahalta keliltä. Jatkuvasta sateesta huolimatta näkyvyys on onneksi ollut ajoittain sen verran hyvä, että olemme voineet seurata veneestä käsin rantojen elämää. 

Saapumispäivänämme läheiselle sorapengermälle ilmestyi kaksi nuorta karhua, jotka olivat ilmeisen hämmästyneitä nähdessään veneemme. Rohkeampi karhuista lähti tulemaan kohti rantaa, mutta kun toinen sai yhtäkkisen paniikkikohtauksen, senkin rohkeus petti, ja molemmat karhut syöksyivät peräkanaa pensaikkoon. 

Olemme ajelleet lahdella nyt erinomaisen hyvin toimivalla 15 hv perämoottorillamme ja eilen kävimme jopa laskemassa katkarapumerran. Odotukset tosin eivät ole kovinkaan korkealla; vesi on täällä aivan liian lämmintä ja matalaa. Olemme käyneet myös katsastamassa neljän lahteen laskevan lohijoen tilanteen ja todenneet sen erinomaisen hyväksi. Kaikkien jokien edustalla parveili runsaasti lohia odottamassa ylävettä, jolloin ne pääsisivät jokeen kutemaan. Ikävä kyllä kutulohet eivät jää kuin vahingossa mihinkään muuhun pyyydykseen kuin verkkoon, jota meillä ei valitettavasti ole. Mutta onneksi meillä on pakastimessa Viciltä saamamme punalohi ja jääkaapissa Martyn antama savulohi. Mitä olemmekaan sanoneet ystävistä!

Jostain syystä Saposanlahti on ehdottomasti meduusarikkain paikka, jossa olemme milloinkaan ankkuroineet. Meduusojen kiistattomasta kauneudesta huolimatta ainakin me tulisimme varsin hyvin toimeen ilman niitä. Eilen yksi jättimeduusoista löysi tiensä generaattorimme merivesisuodattimeen ja tukki sen täysin. Pekka joutui puhdistamaan suodattimen pariinkin otteeseen ennen kuin hän sai kaiken liman poistettua ja generaattorin taas toimimaan.

Joka-aamuinen rantojen kiikarointi oli eilen erityisen antoisaa. Meitä lähinnä olevalla rannalla oli kaksi peuraa, ja käännettyämme kiikarimme kohti Saposan pohjukkaa näimme kolme karhua. Hetken kuluttua pensaikosta ilmestyi vielä neljäs muita hieman kookkaampi karhu eli paikalla oli emo kolmen lähes aikuisen pentunsa kanssa. Emme antaneet sateen häiritä, vaan seurasimme karhuperheen taivallusta alaveden paljastamaa rantaa pitkin sekä kiikarin että kameran linssin läpi.

Saposan mielenkiintoisesta rantaelämästä huolimatta, odotamme innolla matkan jatkumista. Kuunneltuamme iltapäivän säätiedotuksen (National Weather Service) päätimme nostaa ankkurin huomenna heti aamiaisen jälkeen. Jos emme tuulen takia pääse purjehtimaan suoraan Prince William Soundiin, jäämme odottamaan parempaa säätä johonkin Kenain niemimaan lahdista. 

6.8.2014

Kodiak

Ylitettyämme Shelikof Straitin moottoroiden, kuten olimme arvelleetkin, pudotimme ankkurin ennen Whale Passagea Thomas Rockin takana olevaan lahteen, joka antoi erinomaisen suojan seuraaviksi päiviksi ennustetulta koillistuulelta. 

Ajoitimme lähdön seuraavan aamun yläveteen päästäksemme myötävirran mukana Whale Passagen läpi. Jostakin syystä herätyskellomme soi tasan tunnin myöhässä, ja kun katsoessamme ulos totesimme koko lahden olevan paksussa sumussa, oli helppo siirtää lähtö illan yläveteen. 

Ajoituksemme osui aivan nappiin ja tulimme Whale Passageen heti yläveden jälkeen myötävirrassa, jota saatoimme hyödyntää vielä Ouzinkin salmessakin. Tuuliennuste oli vastaista 15 solmua, mutta todellisuudessa tuulta ei ollut lainkaan. Moottoroimme Kodiakin satamaan puolilta öin ja saimme hyvän paikan sataman sisääntuloaukon vieressä olevan laiturin päästä. 

Satama oli tupatentäynnä lohiveneitä odottelemassa viranomaisilta lupaa jatkaa kalastusta (opening). Alaskassa kalastus on varsin tarkkaan kontrolloitua. Jokiin nousevien lohien määrää tarkkaillaan, ja kun riittävästi kaloja on mennyt kalatutkien ohi, kalastajat pääsevät taas töihin. Tällä pyritään varmistamaan se, että lohta riittää tulevillekin sukupolville. 

Marty toi aamulla meille tilaamansa keulakajuutan askelman, savulohta ja tietysti tuoretta salaattia Marionin puutarhasta. Kävimme illemmalla tapaamassa ystäviämme, tutustumassa heidän rinnesaunaprojektinsa etenemiseen ja jäimme tavan mukaan illalliselle.

Lainasimme heidän autoaan sunnuntaiksi ja saimme näin kätevästi hankittua loppukauden proviantit useamman mailin päässä sijaitsevasta Safewaystä. Maanantaina lähdimme Martyn ja Marionin Galley Gourmet -veneellä luontoretkelle. Maksavia asiakkaita oli vain kolme, joten mahduimme hyvin mukaan. Retki kesti normaalin kolmen tunnin sijasta 4,5 tuntia, ja kamerat raksuivat koko tämän ajan lounastaukoa lukuunottamatta. 

Näimme ja kuvasimme mm. stellerinmerileijonia, meriharakoita, kirjohylkeitä, virta-alleja, merisaukkoja jne. mutta päivän varsinaisena teemana oli papukaijanokkainen lunni. Riitta ei mielestään ollut koskaan onnistunut saamaan tyydyttävää kuvaa sarvilunnista, joka on huomattavasti arempi kuin serkkunsa töyhtölunni. Kiitos ammattivalokuvaaja Marionin (http://www.marionowenphotography.com) ohjeiden ja neuvojen, tämä asia tuli nyt korjattua!

Palattuamme veneelle löysimme käyntikortin istumalaatikon pöydältä. Pekka oli tavannut nuoret australialaiset seikkailijat, Jessin ja Chrisin, Sewardin marinassa odotellessaan Riittaa takaisin Portugalista. Koska emme nähneet heidän venettään satamassa, Pekka meni satamatoimistoon, jossa selvisi, että vene on Seldoviassa talvehtimassa. Miehistönjäsenet olivat kuitenkin mitä ilmeisimmin Kodiakissa. Illemmalla Riitta oli parhaillaan lukemassa Chrisin kirjoittamaa kirjaa 'THE 1000 HOUR DAY', kun he ilmestyivät veneellemme. Ja juteltavaa riitti tietysti pitkälle yöhön (www.yachtteleport.com).

Kunhan toinen perämoottorimme on saatu (toivottavasti!) korjattua ja repivä tuuli kääntynyt nykyisestä täysvastaisesta meille edullisemmaksi, olemme valmiit jatkamaan matkaa kohti Prince William Soundia.

29.7.2014

Geographic Harbor

Siirryimme Amalikista noin neljän mailin päähän Geographic Harborin puolelle ja ankkuroimme pieneen lahteen, jota reunustavat toiselta puolelta korkeat, pystysuorat kalliot, ja toisella puolella on pensaikkoinen niemi, jonka hiekkarannat tulevat näkyviin vain alavedellä. 

Viereisellä kallioseinämällä on valkopäämerikotkan pesä, jota olemme seuranneet mielenkiinnolla. Ensimmäinen kahdesta kotkanpojasta lähti edellispäivänä pesästä. Sen epäonnistunut ensilento päättyi vain hieman merenpinnan yläpuolella olevalle pikkuruiselle kallionkielekkeelle. Siinä se räpisteli aikansa ja putosi lopulta veteen. Poikanen souti siivillään maihin ja onnistui sieltä lentämään aukeammalle rantakaistaleelle. Toinen kotkanpoika harjoittelee onneksi lentämistä vielä turvallisesti pesän laidalla. 

Eilen olimme lounastamassa istumalaatikossa, kun näimme harmaanruskean uroskarhun viereisellä hiekkarannalla. Emme olisi kiinnittäneet siihen erityisempää huomiota ellei heti sen jäljessä olisi pensaikosta ilmestynyt toinen uros. Asetelma oli sen verran epätavallinen, että siirryimme keulaan seuraamaan tilanteen kehittymistä. 

Ensimmäinen karhu kahlasi veteen, ja kun jäljessä tullut punaruskea uros seurasi sen perässä, nappasimme kameran mukaan ja syöksyimme jollaan. Ehdimme muutamassa sekunnissa riittävän lähelle karhuja, jotta saatoimme kuvata niiden vesileikkiä. 

Ja millaista leikkiä se olikaan: kaksi mahtavaa urosta paini keskenään niin että vesi pärskyi. Kaikesta näki, että kysymyksessä oli tosiaan leikki eikä taistelu. Karhut kiipesivät välillä rannalle, mutta säntäsivät hetken kuluttua taas mereen jatkamaan karhunpainiaan. 

Lopulta kookkaampi punaruskea uros, joka näytti jostain syystä jäävän altavastaajaksi, väsyi leikkiin ja nousi maihin. Harmaa uros tuli myös ylös vedestä, ja pian karhut katosivat yhdessä pensaikkoon.

Pohdimme myöhemmin puistonvartijoiden kanssa, jotka osuivat myös paikalle seuraamaan karhujen vesipainia, miten on mahdollista, että kaksi aikuista urosta leikkii keskenään. Tulimme siihen tulokseen, että kysymyksessä on kaksi ehkä kolme-neljävuotiasta karhua samasta pentueesta, jotka pysyttelevät syystä tai toisesta edelleen yhdessä. Olipa asia miten tahansa, hauskaa karhuilla näytti ainakin olevan!

Kaikesta viime päivinä kokemastamme huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia, totesimme, että oli tullut aika sanoa hyvästit Katmain karhuille. 

Nostamme ankkurin aikaisin huomisaamuna ja lähdemme Amalikista laskevan veden mukana kohti Kodiakia. Aurinkoinen ja tuuleton sää näyttää jatkuvan, joten pelätyn Shelikof Straitin ylitys tapahtunee jälleen kerran moottoroiden.